keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Syksyistä riistakäristystä ja sienimuhennosta

Nyt pamahti oikein kunnon suomalaista syksyistä ruokaa tännekin! Tätä ruokaa harvoin saa muulloin kun sienikaudella - tai ainakaan se ei ole yhtä hyvää, sillä säilykesienet eivät maistu! Resepti on helppo ja varmasti maistuva kaikille, jotka pitävät syksyn mausta. Tarjoa annos krokettiperunoiden ja puolukkasurvoksen kera. Käykää kiinni ;)

Noin 3 annosta

Raaka-aineet:

- Noin 500g hirvenlihaa pakasteena tms
- Noin 400g puhdistettuja suppilovahveroita
- 2dl ruokakermaa
- Nokare voita
- 1 ruskea sipuli
- Noin 300g krokettiperunoita (saa esim pakasteena kaupasta)
- 2dl Puolukoita tai puolukkasurvosta
- Kasvisliemikuutio
- Mustapippuria, sitruunapippuria
- Suolaa, aromisuolaa

Välineet:

- 2 paistinpannua
- Paistinlasta
- Iso veitsi
-Leikkuulauta
- Kauha
- Uunipelti
- Leivinpaperi
- Haarukka
- Syvä lautanen

Vaikeus: ** Aika: 25min


Pestäämpä ensin taas kädet :)
Seuraavaksi laita uuni kuumenemaan krokettiperunoiden pussin ohjeen mukaan.
Levitä krokettiperunoita uunipellille levinpaperin päälle ja ripottele hieman aromisuolaa hunnuksi.
Pilko sipuli peineksi silpuksi.
Kuumenna molemmilla paistinpannuilla nokare voita ja kumoa toiseen sipulisilppu, toiseen riistakäristys.
Raaka-aineita voi ostaa tai poimia tarpeen mukaan enemmänkin, sillä sekä sienet että lihat kutistuvat pannulla!
Ruskista lihoja ja sipuleita, lisää sipulipannuun sienet.
Laita krokettiperunat kuumaan uuniin ja paista ohjeen mukaan.
Mausta lihat perinteisellä suolalla ja mustapippurilla, sienet kasvisliemikuutiolla ja sitruunapippurilla.
Varo, ettei suolaa sujahda ruokaan liikaa!
Lisää sienien sekaan 2dl ruokakermaa ja sekoittele.
Anna pannujen kypsentää ruokansa rauhassa ja listi samalla puolukat lautasella.
Puolukoihin voi lisätä hieman sokeria, mutta niiden ei ole tarkoitus olla makeita :)
Ota krokettiperunat ulos uunista ja asettele jokaista ruokalajia lautaselle.
Käy kiinni herkkuihin!


Syksyherkkua lautasella :)


Valoa syksyisiin keittiöihinne! :)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Pähkinäistä szechuan-kanaa soijanuudeleilla

Yksi lemppariruuistani on kiinalainen ruoka, jota taas eräänä päivänä teki mieli syödä. Aina ei kuitenkaan viitsi lähteä ravintolaan, joten menin kauppaan etsimään jotain aineksia, jotta voisin itse tehdä sitä. Mielestäni valmisruuista ei ole mihinkään ja yleensä valmiskastikkeetkaan eivät minun kaapissani saa paikkaa, mutta löysinpäs nuudeliosastolta Blue Dragonin szechuan-kastikkeen sekä osterikastikkeen, joita ajattelin sitten kokeilla. Maku ei ollut täysin sama kuin ravintolassa, mutta hyvää siitä tuli :) Kokeilkaa vaikka itse!

2 annosta

Raaka-aineet:

- 400g maustamattomia kanasuikaleita
- ½ pussia wokkivihanneksia (esim. Malaysia-sekoitus Findukselta)
- Noin 100g cashew pähkinöitä
- Öljyä
- Pussi Blue Dragonin Szechuan-kastiketta
- 1-2 pussia kana- tai kasvisnuudeleita
- Noin ½l vettä
- Soijakastiketta

Välineet:

- Wokkipannu tai iso paistinpannu
- Paistinlasta
- Kattila
- Siivilä
- Makaroonikauha tms

Vaikeus: * Aika: 15min


Pese kädet!
Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kaada wokkivihannekset sekä pähkinät siihen.
Sekoittele ja kääntele pari minuttia.
Laita vesi kuumenemaan kattilaan.
Tee tilaa pannun keskelle ja kumoa kanasuikaleet siihen.
Sekoittele ruokaa, kunnes kanat ovat ruskistuneet.
Laita nuudelimausteet kiehuvaan veteen ja heitä nuudelit perään.
Lisää nuudeleiden keitinveteen soijakastiketta.
Keitä nuudeleita pakkauksessa ohjeistetun ajan ja tyhjennä samalla szechuankastike-pussi pannulle.
Sekoita kanawokkia, jotta kastike levittyy pannulle. Kypsytä vielä pari minuuttia.
Siivilöi kypsät nuudelit ja kaada suoraan tarjoilulautaselle.
Valmista! :)


Tältä näytti minun kiinalainen ruoka-annokseni :)


Maukasta ruokahalua!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Proteiinisalaatti

Nyt on ollut vähän hiljaista täällä blogin puolella, johtuen opiskelijan kiireisestä elämästä, joten pahoittelut siitä. Tällä kertaa tarjoilen teille ihanan papusalaatin, joka on kyllin ruokaisa täyttämään nälkäisemmänkin vatsan :) Minun viikottaiseen ruokavaliooni ovat kaikenlaiset pavut kuuluneet jo jonkin aikaa, sillä niistä saa paljon proteiinia ja niitä on helppo valmistaa! Tämä salaatti on ainakin helppo ja nopea tehdä, sisältää paljon proteiinia papujen ja juuston ansioista sekä varmasti yksi lemppareistani. Toivottavasti maistuu teillekin :)

2 annosta

Raaka-aineet:

- 1 kerä jäävuorisalaattia
- Puolikas kurkku
- 2-3 tomaattia
- Noin 200g suuria valkoisia papuja tai papusekoitus (suuria valkoisia papuja, kikherneitä, borlottipapuja)
- Noin 20 kalamataoliivia tai mustaa oliivia
- Noin 70g fetajuustoa, esim paketti Arla Apetina Snack Chili


Välineet:

- Iso veitsi
- Leikkuulauta
- Ruokalusikka

Vaikeus: * Aika: 10min

Pese ensin kädet ja huuhtele salaatti, kurkku ja tomaatit!
Poista salaattikerästä kanta ja pari huonoa päällimäistä lehteä.
Leikkaa salaatti silpuksi ja asettele suoraan tarjoilulautasille.
Seuraavaksi leikkaa tomaatit ja kurkut lohkoiksi ja asettele lautasen reunoille.
Valuta oliiveista pois nestettä ja lisää ne salaatin reunoille.
Valuta pavuista nesteet pois ja huuhtele niitä hetki purkissa.
Kaada pavut salaatin keskelle.
Kumoa juustokuutiot papujen päälle.


Tämännäköinen on minun salaattini :)


Sitten salaatti poskeen! :)

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kotitekoinen pizza

Muistan tehneeni pizzaa itse alusta loppuun asti ensimmäisen kerran yläasteella köksän tunnilla. Köksän tunnilta on siis tämä ohjekin napattu, jonka silloin raapustelin vihkooni. Pizzaa on helppo tehdä itse. Omatekoinen pohja pesee mennen tullen kaupan lituskat ja siitä saa juuri niin paksua tai ohutta, rapeaa tai pehmeää kuin itse tykkää! Vaikka pizzapohja ei olekaan niin nopea tehdä, kuin lykkäisi pakastepohjan vaan pellille, niin vaiva on sen arvoinen :) Muokkailin vielä ohjetta itselleni mieluisammaksi eli korvasin osan vehnäjauhoista rukiilla. Kokeile itse! ;)

Noin 2-3 pizzaa

Raaka-aineet:

Pohja:
- 2½dl vettä
- Noin 5dl vehnäjauhoja (TAI 3dl vehnä- ja 2dl ruisjauhoja) + jauhotukseen n. 1dl vehnäjauhoja
- 1 pussi kuivahiivaa
- 2rkl öljyä
- 1½tl suolaa

Täytteet:
- Paseerattua tomaattia/tomaattipyrettä
- Noin 2dl juustoraastetta

Täytevaihtoehtoja on lukematon määrä, voit laittaa pizzan päälle esimerkiksi: kinkkusuikaleita, pepperonimakkaraa, ananasta, punasipulia, valkosipulia, tonnikalaa, paistettua jauhelihaa, paistettuja kanasuikaleita, artisokan sydämiä, kananmunaa, mozzarellajuustoa, tomaattia, katkarapuja, basilikaa, pekonia, jalapenoja, herkkusieniä, oliiveja, aurajuustoa, simpukoita, paprikaa, kebablihaa, aurinkokuivattua tomaattia, cheddarjuustoa, rucolaa jne.


Välineet:

- Kulho
- Litranmitta tai toinen pienempi kulho
- Desimitta
- Puuhaarukka
- Ruokalusikka
- Teelusikka
- Siivilä
- Kaulin
- Käsipyyhe
- Uunipelti ja leivinpaperia
+ tarvikkeet täytteiden valmistamiseen

Vaikeus : ** Aika: Noin 1h 10min

Pese kädet ja mittaa molemmat jauhot litranmittaan.
Sekoita kuivahiiva ja suola jauhoihin hyvin. Lämmitä vettä esim mikrossa siten, että se on reilusti kädenlämpöistä (42astetta sanoo ohje, mutta milläs mittaat), ei kuitenkaan kuumaa!
Siivilöi jauhoseosta noin desi kerrallaan kulhoon, jossa vesi jo odottelee.
Sekoita puuhaarukalla.
Lisää muutaman desin jälkeen öljy ja sekoita.
Kun taikina alkaa paksuuntua, voit ruveta vaivaamaan sitä käsin.
Lisää jauhoja niin kauan, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhosta. Joskus jauhomäärä voi ylittää reseptin mitat.
Anna taikinan levätä käsipyyhkeen tms liinan alla noin puoli tuntia - mielellään lämpimässä paikassa.
Samalla kun taikina kohoaa, pese pöytä, jolla aiot leipoa, kuivaa se ja levitä siihen ohut kerros vehnäjauhoja.
Kun taikina on kohonnut, kumoa se pöydälle ja jaa kahteen tai kolmeen osaan, riippuen siitä, montako pizzaa haluat tehdä.
Pyöritä taikinapalaset palloiksi ja jauhota vielä, jos on tarvetta.
Kaulitse jokainen pizzapohja paksuudeltaan oman makusi mukaan.
Seuraavana laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
Levitä pizzapohjan päälle tomaattipyrettä tai paseerattua tomaattia. Älä käytä ketsuppia, sillä siitä tulee kumma makea maku pizzaan ja tomaattimurska taas on liian vetistä ja kokkareista.
Juustoraasteen voi oman makunsa mukaan lisätä joko seuraavaksi tai vasta päällimmäiseksi täytteeksi. Itse teen molempia pizzasta riippuen.
Seuraavana lisää pizzoihin valitsemasi täytteet järjestyksessä painoltaan raskaimmasta kevyimpään. Pizzaan ei kannata laittaa 5 täytettä enempää, sillä muuten se lötkistyy ja sitä on vaikea syödä täytteiden pyrkiessä valumaan pois pizzan päältä.
Laita pizza uuniin keskitasolle noin 10-15 minuutiksi, kunnes juusto sekä reunat alkavat saada väriä.
Voit ripotella valmiin pizzan päälle vielä oreganoa, tai jos olet tulisen ystävä, muutaman tipan tabascoa ;)



Pepperoni-pekoni-ananas-herkkusienipizza

Mozzarella-tomaatti-basilika-kalamataoliivipizza

Kinkku-ananas-punasipuli-pekonipizza

Kaikista palanen lautasella :)

Tällä pelastat perjantai-illan syömingit! ;)