sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Oikeasti rapeat vohvelit

Tällä ohjeella ei varmasti tule lötköjä vohveleita, vaan ihania rapeita herkkuja, jotka maistuvat kaikille!

Noin 10 vohvelia

Raaka-aineet:

- 3dl vehnäjauhoja
- 2dl kylmää vettä
- 3dl kuohukermaa
- 1 kananmuna
- 1rkl sokeria
- 2rkl voita + paistamiseen

Välineet:

- 2 kulhoa
- Desimitta
- Ruokalusikka
- Sähkövatkain
- Vohvelirauta

Vaikeus: ** Aika: 20min

Pese kädet.
Sulata 2rkl voita ja anna jäähtyä.
Sillä aikaa sekoita toisessa kulhossa jauhot, sokeri, kananmuna ja vesi tasaiseksi taikinaksi.
Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi, varo, ettet vatkaa kermaa kokkareiseksi.
Kaada kermavaahto ja voisula taikinan joukkoon.
Sekoita tasaiseksi. Taikinan pitäisi olla nyt paksuhkoa.
Kuumenna vohvelirauta ja rasvaa se.
Kaada taikinaa rautaan siten, että pohja ei kokonaan peity, vohvelit turpoavat paistuessaan melkoisesti.
Paista vaaleanruskeaksi ja laita valmis vohveli ritilän (esim. uuniritilä) päälle, jotta se pysyy rapeana!
Voitele vohvelirautaa aina silloin tällöin ja jatka paistamista niin kauan, kuin taikinaa riittää.
Tarjoile valmiit vohvelit lempitäytteidesi kanssa :)


Tämä vohveli sai täytteekseen mustikoita ja kermavaahtoa :p

Makeita herkkuhetkiä!

tiistai 23. tammikuuta 2018

Gulassikeitto

Tämä unkarilainen herkullinen keitto ei enempää esittelyitä kaipaa! Keitto on oivallinen ruoka kylmän talvipäivän lämmikkeeksi :)

Noin 5 annosta

Raaka-aineet:

- 1 ruskea sipuli
- 1 punainen paprika
- Nokare voita/tilkka öljyä
- 3 isoa perunaa
- 2 porkkanaa
- Pieni pala lanttua tai palsternakkaa
- ½dl tomaattipyrettä
- Valkopippuria
- Paprikajauhetta
- 2 lihaliemikuutiota
- 2 laakerinlehteä
- Suolaa
- 1,5l vettä
- 250-300g naudanlihaa suikaloituna

Tarjoiluun purkki smetanaa

Välineet:

- Leikkuulauta
- Keittiöveitsi
- Suuri kattila
- Desimitta
- Kauha

Vaikeus:Aika: Noin 40min

Aloita pesemällä kädet.
Pese juurekset sekä paprika.
Hienonna sipuli ja paprika silpuksi.
Kuumenna rasvaa kattilan pohjalla ja kuullota sipulit sekä paprika.
Heitä liha joukkoon ja ruskista hetki.
Samalla kuutioi perunat, porkkana ja lanttu tai palsternakka.
Lisää juurekset joukkoon.
Lisää tomaattipyre, valkopippuri, paprikajauhe ja lihaliemikuutiot.
Lisää sitten vesi ja laakerinlehdet.
Keitä, kunnes juurekset ovat kypsiä.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Jos haluat lihasta erityisen mureaa, keitä lihoja pidempään mausteliemessä ja lisää juurekset vasta myöhemmin. Tällöin tietysti valmistusaikakin pitenee :)
Tarjoile smetanan kera.


Valmista soppaa :p

Lämmintä ruokahalua!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Jouluiset kuppikakut

Oletko miettinyt, mitä tarjoaisit jouluruuan päätteeksi jälkiruuaksi, kun tortut, piparit ja puurot on syöty kyllästymiseen asti jo ennen joulua? Tässä on loistava jälkiruoka joulupöytääsi, joka vie kielen mennessään!

Noin 20 kuppikakkua

Raaka-aineet:

Taikina:
- Purkki kermaviiliä
- 1dl tummaa siirappia
- 0,75dl sokeria
- 2,5dl vehnäjauhoja
- 1dl perunajauhoja
- 1tl ruokasoodaa
- 2tl kanelia
- 1tl jauhettua inkivääriä
- 1tl jauhettua neilikkaa
- 1tl jauhettua pomeranssinkuorta
- 1tl hienoksi jauhettua kardemummaa
- 80g juoksevaa voita/leivontamargariinia

Kuorrute:
- 200g tuorejuustoa
- 1,5dl tomusokeria

- Koristeeksi joulupiparia

Välineet:

- 2 kulhoa
- Desimitta
- Teelusikka
- Ruokalusikka
- Sähkövatkain
- Kuppikakkuvuokia
- Pakastepussi

Vaikeus: ** Aika: Noin 1h

Aloita käsien pesulla.
Sekoita keskenään toisessa kulhossa kuivat aineet ja vatkaa toisessa kermaviili, siirappi ja sokeri.
Kaada pikkuhiljaa jauho-mausteseosta toiseen kulhoon ja vatkaa samalla.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Lisää taikinaan lopuksi juokseva rasva ja vatkaa tasaiseksi.
Annostele taikinaa kuppikakkuvuokiin noin 3/4 asti, jotta kohoamiselle jää tilaa.
Paista kuppikakkuja uunissa 10-15min, testaa kypsyys esim. hammastikulla.
Nosta kuppikakut viileään paikkaan jäähtymään.
Tee sillä aikaa kuorrute:
Kumoa kulhoon tuorejuusto ja tomusokeri, sekoita keskenään.
Laita kuorrute hetkeksi jääkaappiin, kunnes kuppikakut ovat jäähtyneet.
Lappaa kuorrutetta pakastepussiin ja leikkaa siitä pieni kulma auki, näin voit pursottaa kuorrutetta helposti kuppikakkujen päälle :)
Koristele vielä joulupipareilla.
Tarjoa esim. glögin kera!


Tällaisia niistä sitten tulee :p


Maistuvaa joulua! :)

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rapeat ruismuikut kermaviilikastikkeella

Vielä saa kaupasta edullisesti valmiiksi perattuja muikkuja! Hae omasi ja kokeile tätä helppoa, herkullista kalaruokaa :)

4 annosta

Raaka-aineet:

- Noin 400g muikkuja
- ½dl ruisjauhoja
- Suolaa
- Voita paistamiseen

Kermaviilikastike
- Purkki kermaviiliä
- 1tl sinappia
- 1rkl kalamaustetta (sis. mustapippuri, valkopippuri, tilli, persilja, sipuli, sokeri, sitruunajauhe)
- 1tl suolaa
- 1rkl sitruunamehua
- ½tl sokeria

Perunamuusi
- 6 keskikokoista jauhoista perunaa
- Suolaa
- Voita
- Maitoa

Välineet:

- Paistinpannu
- Kattila
- Paistinlasta
- Syvä lautanen
- Perunasurvin
- Kuorimaveitsi
- Keittiöveitsi
- Teelusikka
- Ruokalusikka
- Pieni kulho

Vaikeus:Aika: 35-40 min

Aloita pesemällä kädet.
Valmista ensin kermaviilikastike sekoittamalla sen raaka-aineet pienessä kulhossa.
Tarkista maku ja laita kastike jääkaappiin maustumaan.
Pese ja kuori perunat.
Pilko perunat siivuiksi, jotta ne kyspyvät nopeammin ja ovat helpompi muussata.
Laita perunasiivut kattilaan kaada päälle vettä niin, että perunat peittyvät ja lisää ripaus suolaa.
Perunoiden kypsyessä valmista muikut. Laita syvälle lautaselle ruisjauhot ja suolaa.
Kuumenna pannulla voita ja pyörittele muikut ruisjauhossa.
Asettele muikut pannulle ja paista kypsäksi. Muista kääntää välillä!
Kun perunat ovat kypsiä, kaada lähes kaikki vesi pois.
Muussaa perunoita survimella, lisää samalla joukkoon maitoa sen verran, kuinka paksusta muusista pidät.
Lisää muusiin vielä voita ja suolaa, tarkista maku.
Nosta kermaviilikastike jääkaapista ja tarjoile rapeiden muikkujen sekä höyryävän perunamuusin kera! :)


Tässäpä herkkuannos valmiina :)


Rapeaa ruokahalua! :)

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Täyteläinen kanttarellikeitto

Alkusyksy ja kanttarellit ovat taas täällä! Ota tästä ohje, jolla teet takuuvarmasti hyvää kanttarellikeittoa :) Se vie kielen mennessään!

3 annosta

Raaka-aineet:

- 5dl kanttarelleja
- Pieni ruskea sipuli
- 2dl kuohukermaa
- 100g maustamatonta tuorejuustoa
- 4dl vettä
- Kasvisliemikuutio
- Suolaa
- Hyppysellinen valkopippuria
- Nokare voita
- 1-2rkl vehnäjauhoja
- Kuivattua rakuunaa koristeeksi

Välineet:

- Teflon-kattila
- Kauha
- Leikkuulauta
- Veitsi
- Ruokalusikka
- Muki/lasi
- Haarukka

Vaikeus:Aika: 20min

Käsien pesulla on hyvä aloitella.
Pilko isommat valmiiksi putsatut kanttarellit puoliksi tai neljään osaan.
Silppua sipuli.
Kuumenna kattilan pohjalla nokare voita ja heitä sinne sipulit sienien kera.
Ruskista hetki.
Lisää kerma ja tuorejuusto. Laske lieden lämpötilaa.
Murenna joukkoon kasvisliemikuutio, tarvittaessa suolaa ja aivan pieni ripaus valkopippuria.
Sekoittele ja anna tuorejuuston sulaa joukkoon, samalla tee suuruste vehnäjauhoista laittamalla mukiin 1-2rkl jauhoja (riippuen, kuinka paksua soppaa haluat) ja liraus kylmää vettä.
Sekoita suuruste haarukalla tasaiseksi ja lisää vielä vettä, jotta muki täyttyy, sekoita.
Kaada suuruste ja loput vedestä kattilaan.
Keitä muutama minuutti.
Ripsuttele vielä keiton päälle rakuunaa oman makusi mukaan.
Tarjoile höyryävänä esim. ruisleivän ja voin kera!


Tässä höyryävä lautasellinen herkullista kanttarelli-keittoa!

Maukasta syksyn alkua!

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Helpot, terveelliset ja maukkaat banaaniletut

Tästä eivät banaaniletut helpommiksi muutu! Voit värkätä nämä vaikka aamupalaksi, sillä ne eivät ota paljoa aikaa :) Lisäksi ne ovat terveellisiä - ei lisättyä sokeria tai valkoista jauhoa ;) Yksi satsi riittää kahdelle syöjälle ja satsien määrää on helppo lisätä!


4 pientä tai 2 isoa/satsi


Raaka-aineet:


- 1 hyvin kypsynyt banaani
- 1 kananmuna
- ½dl kaurahiutaleita
- ½ tl kanelia
- Nokare voita tms paistamiseen


Välineet:


- Lettupannu/paistinpannu
- Paistinlasta
- Syvä lautanen/kulho
- Haarukka
- Kauha


Vaikeus: * Aika: 15min


Aloita käsienpesusta.
Kuori banaani ja nypi se muutamaan osaan kulhoon.
Listi haarukalla mössöksi.
Lisää kananmuna, kaurahiutaleet ja kaneli. Jos halua letuista paksumpia, lisää vähän kaurahiutaleita :)
Sekoita.
Anna turvota noin 5-10min.
Laita pannu kuumenemaan ja sipaise voita pannun pintaan.
Nosta taikinaa kauhan avulla pannulle.
Käännä, kun lettu alkaa "kiinteytyä". Tässä menee vain pieni hetki.
Tarjoa esim. banaaniviipaleiden, mustikoiden ja hunajan kera!




Valmiita herkullisia banaanilettuja :p


Näiden voimalla jaksaa! :)

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kana-aurajuusto-melonisalaatti

Tästä raikas ja helppo kesäherkku lounaspöytään :) Näin kesäaikaan voit valmistaa kanan myös grillissä!

2-3 annosta

Raaka-aineet:

- 400g kanafileitä
- ½ pakettia aurajuustoa
- 200g cantaloupe-melonia
- Jäävuori- tai friseesalaattia
- Kirsikkatomaatteja
- Kurkkua
- Vihreitä oliiveja
- Tilkka oliiviöljyä
- Fajita-mausteseosta

Välineet:

- Paistinpannu
- Lasta
- Leikkuulauta
- Iso veitsi
- Lusikka

Vaikeus: * Aika: 20min

Aloita tietenkin käsien pesulla :)
Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja laske kanat pannulle paistumaan.
Ripottele kanojen päälle hiukan fajita-maustetta.
Pst! Pidä huoli, ettei pannu ole liian kuuma - kanasta tulee mehevämpää :)
Kanojen kypsyessä pese ja pilko kasvikset sekä meloni.
Asettele salaattipohja ja täytteet suoraan tarjoilulautasille, lusikoi aurajuusto reunoille.
Nosta höyryävä kana salaattiin päällimmäiseksi.
Tarjoile heti! :)

Valmiina syötäväksi :p


Rouskuvaa ruokahalua!