torstai 19. helmikuuta 2015

Salaatti-tacot

Eränää päivänä päähäni pälkähti idea tehdä pitkästä aikaa tacoja, mutta eipä kaupasta löytynytkään taco-kuoria. Olin luova ja päätin tehdä astetta teveellisemmät taco-kuoret itse - nimittäin salaatin lehdistä! Tämä vasta on herkkua, maistakaa itse ;)

Noin 8-10 salaattitacoa

Raaka-aineet:

- 2 sydänsalaattia eli pikkusalaattia
- 400g jauhelihaa
- 1,5dl villiriisiä
- 5 tuoretta herkkusientä
- Ruskea sipuli
- 2rkl paseerattua tomaattia/tomaattimurskaa
- 1dl porkkanaraastetta
- 1dl raastettua punakaalia
- Valkosipulijauhetta
- Kasvisliemikuutio
- Paprikajauhetta
- Mustapippuria
- Cayennepippuria
- Oreganoa tai kuivattua persiljaa
- Öljyä

Välineet:

- Paistinpannu
- Kattila
- Desimitta
- Raasinrauta
- Veitsi
- Leikkuulauta
- Kauha/paistinlasta

Vaikeus:Aika: 25min

Ensin pese kädet.
Laita vesi kiehumaan villiriisä varten ja keitä riisi ohjeen mukaan.
Voit lisätä keitinveteen hyppysellisen suolaa.
Irroita sydänsalaatin lehdet kannasta ja pese ne. Laita kuivumaan.
Silppua sipuli ja viipaloi sienet pieniksi ja ruskista öljyssä pannulla.
Sekoita jauhelihat joukkoon.
Murenna joukkoon kasvisliemikuutio.
Raasta porkkana sekä punakaali ja lisää joukkoon.
Lisää keitetty villiriisi.
Lisää paseerattu tomaatti sekä mausteet ja sekoita.
Tarkista maku.
Kauho valmis täyte salaatinlehtien sisään ja tarjoile!


Tässä herkkutacot valmiina! :)

Buen provecho!

torstai 5. helmikuuta 2015

Chorizo-kasvispataa

Täällä Espanjassa ollessa täytyy tietenkin kokeilla tehdä ruokaa paikallisista raaka-aineista, joista tällä kertaa pääosaa sai näytellä chorizo-makkara! Tästä tulee hyvää, kokeilkaa vaikka itse ;)

Raaka-aineet:

- 1 chorizo-makkara (pituus noin 30cm)
- 1 sipuli
- 2 pientä porkkanaa tai 1 iso
- Puolikas munakoiso
- 1 pieni punainen paprika
- Purkillinen viipaloituja herkkusieniä, tuoreetkin käy
- Purkillinen maustamattomia säilykesimpukoita
- 1dl villiriisä
- 2rkl paseerattua tomaattia
- Cayennepippuria
- Mustapippuria
- Oreganoa
- Ripaus suolaa
- Vettä

Välineet:

- Leikkuulauta
- Iso veitsi
- Iso pannu tai matala kattila sekä siihen sopiva kansi
- Kauha
- Desimitta
- Ruokalusikka

Vaikeus: ** Aika: 1h

Pese aluksi kädet.
Pilko chorizo-makkara viipaleiksi ja pilko viipaleet vielä puoliksi.
Hienonna sipuli ja paprika pieneksi silpuksi.
Pilko porkkanat ohuiksi siivuiksi ja ne vielä puolikkaiksi.
Pilko munakoiso kuutioiksi.
Paista ensimmäisenä chorizoja pannulla muutama minuutti, jotta rasva irtoaa.
Heitä joukkoon sipulit ja paprikat.
Sekoita ja lisää seuraavana porkkanat sekä munakoisot.
Lisää mausteita ja sekoittele hetki.
Seuraavana lisää riisit joukkoon ja kaada päälle noin 2dl vettä sekä paseerattua tomaattia.
Sekoita joukkoon herkkusienet.
Anna hautua noin 20min. Lisää vettä tarvittaessa.
Lisää sekaan viimeisenä simpukat, sillä ne hajoavat herkästi.
Anna hautua ainakin 5min vielä ilman kantta tai kunnes riisi on kypsää.
Lähes kaiken nesteen on tarkoitus haihtua pois, mutta kuivaksi ruoka ei saa jäädä!
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.


Valmis annos herkullista chorizo-pataa! :p

Buen provecho! :)